Meanwhile in Finland

Kaiken kiireen keskellä on täydellistä mennä Elielinaukiolle, katsoa kaverin tanssia mustalaisbändin säestäessä ja räpsiä kuvia nauraen. Kuvan otsikoksi on annettu "Todella Kaunista". Pitkän pohdiskelun jälkeen tajusin, että kauniita hetkiä ovat juuri ne jotka tuovat pläjäyksen väriä harmauden keskelle. Koska itse kuvan ottaminen oli tälläinen ilonpilkahdus, niin toivon sen myös välittyvän kuvasta. 

Vielä on hieman ennakoita jäljellä, mutta hyvää vauhtia ne on valmistumassa. Kun valokuvauksen tehtävät on valmiita lupaan kautta kiven ja kannon laittaa ne tänne. 

50's rich lady and glamour.

Puun voimakas tuoksu, auringon säteet jotka heijastuvat hopeista pinnoista, kopisevat korot, sekä ihmisitä ja takeista nouseva voimakas Chanel No 5:n tuoksu.
Ihmiset saapuvat aulaan käsi kädessä rakkaansa kanssa ja alkavan nykiä nahkaisia hansikkaitaan pois pehmeistä käsistään. Seison puku päällä tiskin takana ja toivotan tulijat hymyn kera tervetulleiksi ravintolaan. Kysyn varauksen nimen ja pyydän takit, jotta voin laittaa ne puisille henkareille riippumaan. Hovimestari saapuu ja vie glamouria hehkuvat asiakkaat terrassille katetun pöydän ääreen. Alkushamppanjat tuodaan hoipeisilla tarjottimilla ja ruuat kärryillä, josta ne ilmestyvät hopeisten kupujen alta.

Seison aulassa, avaan vessojen ja hissejen ovet asikkaille, kuintenkin olen näkymätön. Naistenhuonetta siistiessäni mietin millaista olisi olla se joka tulee aulaan turkiksissa ja timanttikorujen peittämänä, pukuunpukeutuneen miehen käsikynkässä. Ympärilleni olisi palkattu palvelusväkeä siistimään matot jalkojeni alta, pukeutuisin aina hienoimpiin nahkoihin ja saisin polttaa Vogueni holkista ilman naamiaisasua.
Glamour on asia, jota monet eivät saa kokea elämänsä aikana. Elokuvissa 50-luvun naiset ovat niin kauniita puvuissaan ja timanteissaa, että he ovat kuin katseltavia esineitä. Pidemmänpäälle ihmiset eivät näe kuin sen kuoren joka on rahalla ostettu ja korjattu. Joskus kun olin pieni äitini kuului näihin 90-luvun ladyihin, jotka viikonloppuisin huristivat porchella ravintolaan aterioimaan hienoimmissaan kohtalotovereidensa kanssa. Kuitenkin nyt 15-vuoden jälkeen ajat ovat muuttuneet ja äiti ei enään kuulu palvelemaani väkeen. Ja hänelle se on vapautus. Saa olla oma persoonansa, juuri sellainen kuin tekee mieli olla.

 
  Palaan tiskini ääreen ja korjaan jakkuani peilin edessä. Tämähän on minulle jo unelmien ammatti, saan näytellä puku päällä jotain sellaista mitä en todellakaan ole. Hauskaa. Nautin siitä, nautin jotakaisesta hopeatarjottimesta ja hajuveden tuulahduksesta. Mutta en haluaisi tälläistä elämää.
  Glamourhan on vaan sitä että ihminen tuntee itsensä tärkeäksi.  Jotkut ihmiset ostavat rahalla oman arvokkuutensa ja esimerkiksi Golf Clubeilla se tapahtuu porukalla, koska paikalle ei sallita meitä joilla ei ole varaa edes golf-palloon. Jokainen saa ja pitääkin tuntea itsenä avokkaaksi aina tylsänäkin arkipäivänä. Vaikka suurimmallaosalla ihimistä ei ole varaa syödä sellaisissa paikoissa kuin Savoy, on arjen kesekellä järjestetty pieni Galmour aina muistamisen arvoinen asia.
  Työpäiväni jälkeen laitan roolivaatteitteni päälle Indiska-takkini, sekä äidiltä saamani kaulahuivin ja suuntaan kohti Alppilaa.
Aamula herään ja käyn ostamassa itselleni kahdella eurolla kimpun pinkkejä kukkia.

BUTUMBUTUM, AIVOT SANOO BUTUM!

Sit miun pitää opetella näyttelemään, sit miun pitää tehä koulujen ennakot,  sit miun pitää lukea Hamlet,  sit miun pitää ommella liian monta pukua,  sit miun pitää säveltää näytelmään musiikit, sit miun pitää kirjottaa 8 sivune essee, sit miun pitää olla kaveri, sit miun pitää käydä töissä, sit miun pitää olla ilonen ja ystävällinen, sit miun pitää nukkua, sit miun pitää käydä lääkäris, sit miun pitää siivota,  sit miun pitää käydä kirpparilla koulun takii,  sit miun pitää nukkua, sit miun pitää urheilla ja sit miun pitää kirjoittaa nyt parin sivun essee teatterista ja "todesta".



BUTUM!

Back to life!

Nyt syntyi uusi blogi ja uusi aikakausi bloggerin historiassa.

Mietin miksi en ole kirjotellut entiseen blogiini enään pitkään aikaan. Tajusin sen olevan niin vahvasti kytköksissä vanhaan elämääni, viime vuoteen, jolloin elelin ranskanmaalla. Se oli ihana vuosi, jolloin koin siirtymävaiheen lukiosta omaan itsenäiseen elämään.
Nyt asun Helsingissä ja elämä on vienyt vauhdilla eteenpäin. Voin todeta muuttuneeni niin paljon, että halusin jättää Ècharpen taakse, toiselle sivulle ihaniin muistoihin ja jatkaa eteenpäin omana itsenäni Liinana.

Haluan kirjoittaa elämästäni Helsingissä, teatterista, oppimistani asioista, kauniista hetkistä, ystävistä, herkuista, kirppareista, keväästä ja tulevasta kesästä.

Heihoi ja tervetuloa minun maailmaani!