Puun voimakas tuoksu, auringon säteet jotka heijastuvat hopeista pinnoista, kopisevat korot, sekä ihmisitä ja takeista nouseva voimakas Chanel No 5:n tuoksu.
Ihmiset saapuvat aulaan käsi kädessä rakkaansa kanssa ja alkavan nykiä nahkaisia hansikkaitaan pois pehmeistä käsistään. Seison puku päällä tiskin takana ja toivotan tulijat hymyn kera tervetulleiksi ravintolaan. Kysyn varauksen nimen ja pyydän takit, jotta voin laittaa ne puisille henkareille riippumaan. Hovimestari saapuu ja vie glamouria hehkuvat asiakkaat terrassille katetun pöydän ääreen. Alkushamppanjat tuodaan hoipeisilla tarjottimilla ja ruuat kärryillä, josta ne ilmestyvät hopeisten kupujen alta.
Seison aulassa, avaan vessojen ja hissejen ovet asikkaille, kuintenkin olen näkymätön. Naistenhuonetta siistiessäni mietin millaista olisi olla se joka tulee aulaan turkiksissa ja timanttikorujen peittämänä, pukuunpukeutuneen miehen käsikynkässä. Ympärilleni olisi palkattu palvelusväkeä siistimään matot jalkojeni alta, pukeutuisin aina hienoimpiin nahkoihin ja saisin polttaa Vogueni holkista ilman naamiaisasua.
Glamour on asia, jota monet eivät saa kokea elämänsä aikana. Elokuvissa 50-luvun naiset ovat niin kauniita puvuissaan ja timanteissaa, että he ovat kuin katseltavia esineitä. Pidemmänpäälle ihmiset eivät näe kuin sen kuoren joka on rahalla ostettu ja korjattu. Joskus kun olin pieni äitini kuului näihin 90-luvun ladyihin, jotka viikonloppuisin huristivat porchella ravintolaan aterioimaan hienoimmissaan kohtalotovereidensa kanssa. Kuitenkin nyt 15-vuoden jälkeen ajat ovat muuttuneet ja äiti ei enään kuulu palvelemaani väkeen. Ja hänelle se on vapautus. Saa olla oma persoonansa, juuri sellainen kuin tekee mieli olla.
Palaan tiskini ääreen ja korjaan jakkuani peilin edessä. Tämähän on minulle jo unelmien ammatti, saan näytellä puku päällä jotain sellaista mitä en todellakaan ole. Hauskaa. Nautin siitä, nautin jotakaisesta hopeatarjottimesta ja hajuveden tuulahduksesta. Mutta en haluaisi tälläistä elämää.
Glamourhan on vaan sitä että ihminen tuntee itsensä tärkeäksi. Jotkut ihmiset ostavat rahalla oman arvokkuutensa ja esimerkiksi Golf Clubeilla se tapahtuu porukalla, koska paikalle ei sallita meitä joilla ei ole varaa edes golf-palloon. Jokainen saa ja pitääkin tuntea itsenä avokkaaksi aina tylsänäkin arkipäivänä. Vaikka suurimmallaosalla ihimistä ei ole varaa syödä sellaisissa paikoissa kuin Savoy, on arjen kesekellä järjestetty pieni Galmour aina muistamisen arvoinen asia.
Työpäiväni jälkeen laitan roolivaatteitteni päälle Indiska-takkini, sekä äidiltä saamani kaulahuivin ja suuntaan kohti Alppilaa.
Aamula herään ja käyn ostamassa itselleni kahdella eurolla kimpun pinkkejä kukkia.
i like
VastaaPoista