Käännekohta

Ylihuomenna on mielenkiintonen päivä. Torstai tulee näyttämään aika pitkälti mihin suutaan elämässä meen.
Mulla on koulun pääsykokeet. Oon unelmoinu tosta päivästä josatain 12-vuotiaasta saakka. Se on myös suurimpia syit siihen miks musta tuli Skottifani.
Se päivä on todella suuri asia mulle. Oon treenannu n. puol vuotta kahta monologia, jotka nyt osaan kyllä niin hyvin ulkoa ku voi olla.

Päätin, että kun tänne asti tulen niin ton pääsykokeen teen 150 prosenttisesti.

Äsken kävelin kotiin kaverin luota ja mietin, että en hatkeäkään epäile sitä oonko oikeassa paikassa tällä hetkellä. Itseasiassa en oo epäilly sitä kertaakaan tän kahden kuukauden aikana jollon oon ollu täällä. Glasgow tuntuu oikeelta ja paikalta, jossa todellakin voisin opiskella.

Halua päästä sisälle lisää myös ne kaikki ihmiset joita oon täällä tavannu. Mun ympärille on syntyny  todella tiivis porukka mielettömiä ihmisiä. Pari brasilialaista, sakasalaista ja yksi skotlantilainen mies. Ja tunnen että en halua jättää tätä elämää vielä. Musta tuntuu että mun kuuluu olla täällä paljon kauemmin kun vaan puolivuotta, muuten jotain jää kesken.

Mun elämä täällä tähän asti on ollu todella mieletöntä. Töitä en oo saanu, mutta sitäkin enemmän oon tehny kaikkea luovaa. Oon kuntoillu paljon, alkanu piirtää taas, musisoinu ja harjotellu mun pääsykokeisiin. Uskon että mä todella tarvitsin tän vapaan ajan just nyt ennen torstaita. Se anto mulle paljon voimavaraa, jotta voin antaa todellkin kaikkeni niissä kokeissa.

Joten nyt uskon että minä riitän siellä kokeissa ja päätän että Glasgow ei ole vielä nähnyt tarpeeksi Liinaa.